Olla olematta, liikku liikkumatta, tippua pois.

Kai mä elän ja olen. Ehkä. Haluisin olla vaan joku pieni hiukkanen joka saa tarkkailla maailmaa salaa ja rauhassa. Jonka olemassa oloa ei edes muistettaisi. Tää on taas semmonen päivä että kaikki maailman inhottavimmat ihmiset hyökkää kulman takaa ja haluaa jotain. Ette te mua saa. Haluun paeta.
Ja vaikka me ei enää koskaan tanssittaisi kaksin pimeydessä, lupaathan mulle ettet enää säikäytä samalla tavalla. Vaikka eihän mikään oo tahallista. Ne kaikki sanat joilla me viillellään toisiamme huomaamatta, huomaten vasta jälkeenpäin. Kaikkein vaikeinta on antaa olla.

Jos Jumala pyörittäis vinyyleitä

Voisin väitttää, etten ikinä oo ollut näin rakastunut. En tiedä kehen tai mihin oon rakastunut mutta nyt tuntuu vaan siltä. Kauan kaivattu muutos on tullut, ainakin hetkeksi ja siitä pitää ottaa kaikki irti. Ja niin aionkin tehdä. Hassua löytää itsensä sieltä paikasta, jonne en ikinä menisi. Vielä hassumpaa on löytää itsensä paikasta, jonne en ikinä menisi, sellaisen henkilön kanssa, jonka nimen kuuleminenkin saa mut jo säpsähtämään. Enkä ole tulossa mistään, saati menossa minnekkään, mutta sen tiedän etten tähänkään jää.

Ja ei tuu kuvia kun ei oo kameraa :(

Valehtelet kauniisti

Folioon kääritty kuolema on kaunis ja suklainen. Sumu alkaa hälvetä, kaikki alkaa alusta. En osaa sanoo olenko enemmän innoissani kuin peloissani. Kaikki mikä on väärin oli hetken kaunista ja hyvää, sä irrottauduit ajasta ja otit mut mukaasi.

Joku piilottelee huoraa kaapissa

Se tavoittelemani lohdullinen lohduttomuus tuli takaisin murskaavampana kuin edes pystyin kuvittelemaan. En enää jaksaisi pelätä, en itseäni, en mitään. Olin jo valmis uskomaan siihen että tää on ohi, mutta kaikki alkaa alusta joka ikinen kerta. Pitää vaan odottaa että nää asiat kirkastuis.

Yks on liikaa ja tuhat liian vähän

Aurinko paistaa vaahteran läpi ehkä kauniimmin kuin ikinä ennen ja erakoituminen tuntuu hyvältä ensimmäistä kertaa vuosiin. En tiedä onko se hyvä vai huono, ei se auta omien ajatusten työstämisessä yhtään enempää kun sosiaalinen elämäkään. Odotan asioiden muuttumista tai jatkumista ehkä jopa liian kiihkeästi. Huomaa, että ihmiset on nyt jo surumielisempiä vaikka syksy on vasta näin aluillaan. Saan mahdollisesti vuokraheposen syyskuussa, ja odotan jo innolla että pääsen kokeilemaan sitä. 

Taas löysin itteni satuttamasta itteeni

darroissani, vainoissani, kroonisissa vaiheissani

Sanotaan kesälle heihei

En enää osaa ilmasta itteeni oikeen mitenkään. Kai sekin menee ohi. oli vapauttavaa olla koulussa ja varsinkin nähdä ne ihmiset. Hassua miten mikään ei muutu mutta silti kaikki ihan koko ajan. Tuntuu, että nyt jos saa jonkunlaisen rutiinin elämään, asiat saattaa ehkä alkaa sujumaan. Kaikki sekavuus on jollain tapaa turruttanut mut. Haluisin jo syksyn ja kaikki sen värit.

kaikki ihan vitun hyvin, eiks nii?

Rikotut lupaukset ja sokeroidut sanat

Onko mulla ikävä? Niin, onkohan. Kyllä me tavataan joka yö, se on tavallaan mukavaa. Tää kaikki on taas mennyt siihen pisteeseen etten oo varma mikä kaikki on tapahtunut oikeesti ja mikä vaan jossain mun omassa  tyhjyystodellisuudessa. Haluisin juosta yksin kauas.

Kuka muilutti nukkumatin?

Voisit tulla takasin mun elämään. Voisin silitellä lonkkaluitas vaikka kuinka ja pitkään. Hetken se jo oli totta. Elämä on hassua, se lyö nyrkillä naamaaan ja mulla ei oo oikeeta asiaa. Jos sä arvostaisit mua et lupais mulle mitään. Nii ja hassua juhannusta.

Kukin tyylillään pelätään elämää

Liike lähtee katseesta. Oon tehnyt taas kymmenittäin ei ikinä enään- päätöksiä turhaan. On syytä olla ilonen että on Muumit ja väkivaltaräp. Ja monta hassua hymyä joista voi imeä energiaa. Nää päivät on ihan liian pitkiä mulle ilman mitään mihin uskoa. Joku kumma täti sano joskus että ei sais antaa auringon laskeutua vihan yli. Päässä on aika tyhjää.

Muista et ole lentäjän poika, sä olet lentäjä

Elämänilo sykähtelee kaikkialla pelottavan voimakkaana, opettakaa mut rauhottumaan. Pysähtymään.

Ei neuvo neuvoo antavat

Ei rauhota rauhottavat

En itke edes sillon vaik ne pois jo kantavat

Seinät taipuilee tahdissa

Kirjoitan sut paperille, paperi lentää rytistettynä nurkkaan ja kaikki sanat katoaa. Yksinkertaista, keskeneräistä, raakaa. Ja ennen kaikkea täysin tarpeetonta. Sisällä tuhat kiloa inhoa, en tiedä miten kaiken voisi paremmin kuvailla. 

Tekis mieli omat ja toisten ranteet viiltää

Katot mua kalpeena jäin muistiisi aaveena

Maailma keväistyy huikeeta vauhtia ja huomaan itekin herääväni pikkuhiljaa tästä omasta horroksestani

 

Mieli hajos kun mietti sitä

Oon ihan liian kyllästynyt. Mulla on ikävä sitä mieletöntä raikkauden ja vapauden tunnetta, joka säkenoi ennen lävitsemme. Naivisti luulin oikeasti, ettei se loppuisi koskaan, vaikka salaa mielessäni tiesin ja pelkäsin sen loppuvan. Mutta kaikki loppuu, niinkun sekin. Loppua seuraa aina tasanen harmaa mössö. 

Vaikka me ollaankin koko ajan kauempana ja kauempana toisistamme, mä oon kaivannut meidän aikoja jollain tasolla. Sehän oli vaan leikkiä. Tehtiin kaikkee sitä mitä isot tyhmät lapset tekee. Riideltiinkin samalla tavalla. Hävettää myöntää mutta mulla on ollut ikävä sua.